Asiakkaiden palautteet terapiakäyyneistä

Asiakaspalautteet

Minua kuvaillaan lämpimäksi, empaattiseksi ja aidosti inhimilliseksi terapeuttiksi, jonka kanssa on helppo puhua jo ensimmäisistä tapaamisista lähtien. Tältä sivulta voit lukea saamiani palautteita.

terapia-8

Pauliina Auranaho, psykoterapeutti

Olen kokenut, lämmin ja empaattinen psykoterapeutti Pauliina. Vastaanotollani asiakkaat kertovat tuntevansa olonsa turvalliseksi ja olen saanut erinomaista palautetta asiakkailtani.

Ystävällinen, vuorovaikutus Pauliinan kanssa on hyvin sensitiivistä. Hän ymmärtää omaa herkkyyttäni ja on auttanut minua isoissa elämän kriiseissä mm. pitämään puoliani ja on hän on hyvin oikeudenmukainen sekä rehellinen keskusteluissamme. Hän on vahvistanut minua äitinä sekä myöhemmin isovanhempana. Hän on auttanut ymmärtämään erilaisia tempperamentti- eroja ihmisissä.

Nainen
53 vuotta

Pauliina on auttanu mua ahdistuksen kanssa noin vuoden ajan kahdesti kuukaudessa. Pauliinan kanssa on ollut helpoo jutella ja hän on ymmärtäväinen. Pauliinasta huomaa, että hän haluaa auttaa ja hän välittää asiakkaistaan paljon. Olen saanut ahdistuksen pois jutellessani Pauliinan kanssa.

Nuori
16 vuotta

Terapiamme on ollut johdonmukaisesti eteenpäin vievää ja ratkaisukeskeistä. Lämmin , kiireetön ja läsnäoleva työskentelytapasi on luonut turvallisen tilan, jossa olen voinut olla täysin avoin ja haavoittuvainen. Olet rohkeasti haastanut minua tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Samalla olet tukenut ja vahvistanut omaa ajattelutapaani sekä myötätuntoisempaa suhtautumista itseeni. Keskeistä on ollut myös vahvuuksieni tunnistaminen ja niiden hyödyntäminen. Työskentelymme, joka on jatkunut jo useita vuosia on ollut korvaamatonta.

Nainen
30 vuotta

Ymmärtäväinen. Rauhallinen. Turvallinen. Antaa aihetta miettiä asioita eri kanteilta. Kysyy oikeita kysymyksiä. Osaa jutella myös teinille.

17-vuotiaan nuoren vanhempi

Olen saanut Pauliinasta rinnalleni turvan ja kädestä pitäjän elämän eri haasteellisissa tilanteissa. Pauliinan kyky pysähtyä hetkeen, kohdata inhimillisesti, luovat aina lohtua kuulluksi tulemisesta. Hän osaa kuoria ympärillä leijuvaa tummaa pilveä kerros kerrokselta ja auttaa näkemään oleellisen. Pauliinan tapa olla herkkä ja kyky pukea sanoiksi asioita joita ei pysty itse sanoittamaa, on ollut itselleni tärkeää. Omassa mielessäni ollut suuri tuntematon on muuttunut hallittavammaksi ja selkeämmäksi aina terapian jälkeen. Pauliina on auttanut minua oivaltamaan omien tunteideni värisävyjä ja antanut työkaluja moneen arjen kohtaamiseen ja ihmissuhteeseen. Koen olevani vahvempi ja ehjempi kuin koskaan aiemmin. Olen ikuisesti kiitollinen että löysin Pauliinan ja suosittelen häntä lämpimästi teille muillekin rinnallakulkijaksi.

Nainen
55 vuotta

Kohtaat minut niin lämpimästi ja sydämmellisesti joka tuo sen tunteen että on helppo puhua mistä vaan. Löydät aina oikeat sanat oikealla hetkellä, kiitos kun oot❤️

Nainen
21 vuotta

Olen tuntenut oloni Pauliinan vastaanotoilla turvalliseksi ja kuulluksi. Terapia hänen kanssaan on auttanut minua näkemään asioita selkeämmin ja tuonut arkeeni uudenlaista rauhaa. Arvostan hänen ammattitaitoa ja lempeää tapaa kohdata asiakas, ajatuksella ihminen ihmiselle. Lämpimät kiitokset.

Nainen
55-vuotta

Eskari-ikäinen tytär alkoi käyttäytyä päiväkodissa huonosti. Löi muita lapsia ja hoitajia, töni ja uhkaili. Illat kotona oli vaikeita, lapsi oli väsynyt ja riitaisa. Mikään mitä me vanhemmat teimme ei auttanut. Sitten varasin etäajan Pauliinalle. Kerroin kaiken lapsen käytöksestä ja miten me vanhemmat toimimme. Keskustelun aikana Pauliina sanoi, että kuulostaa aistiherkkyyksiltä. Kävimme läpi mitä se tarkoittaa ja mikä parasta, saimme heti konkreettisia toimenpiteitä miten toimia lapsen kanssa ja myös toimenpiteitä mitä voisi pyytää päiväkodissa tehtäväksi. Kun me ja päiväkoti toimimme näiden ohjeiden mukaan, tilanne rauhoittui ja lapsi rauhoittui. Pauliinan asiantuntemus ja ammattitaito auttoi meidän perhettä heti. Otin yhteyttä uudestaan Pauliinaan, kun tytär meni kouluun ja koulun aloitus oli vaikea. Sain taas apua mitä tehdä ja mitä voisi pyytää opettajia tekemään. Toimenpiteet olivat taas avuksi ja pikkuhiljaa kouluun meno alkoi helpottaa. Olemme olleet todella tyytyväisiä Pauliinaan ja tulen vastedeskin varaamaan hänelle ajan, jos tulee tarvetta. Suosittelen lämpimästi Pauliinaa. Hänelle on helppo puhua, hän on empaattinen, rauhallinen

Koululaisen vanhempi

Olen käynyt Pauliinan vastaanotolla useita vuosia, ja voin sydämestäni sanoa, että ilman hänen apuaan en olisi tässä, missä olen nyt. Olin pitkään todella haastavassa elämäntilanteessa, johon olin itse jo ihan jumissa. Oli vaikea nähdä ulospääsyä, saati tarttua elämän syrjään.

Pauliina on lämmin, ymmärtäväinen ja ennen kaikkea inhimillinen ihminen. Hänen kanssaan oli helppo puhua alusta asti. Hän ei koskaan tuputtanut valmiita vastauksia, vaan osasi kysyä juuri ne oikeat kysymykset — sellaiset, jotka alkoivat hiljalleen avata solmuja omassa mielessäni. Vähä vähältä opin näkemään tilanteeni uudella tavalla ja ymmärtämään itseäni syvemmin.

Olen todella kiitollinen Pauliinalle, hänen ammattitaidostaan ja tavastaan kohdata ihminen kokonaisena. Hänen ansiostaan elämäni on lähtenyt taas liikkeelle oikeaan suuntaan. Suosittelen häntä lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat turvallista tilaa pysähtyä, pohtia ja löytää uutta voimaa arkeen.

Nainen
57 vuotta

Pauliina on ollut ensimmäistä kertaa perheemme ammattiauttajana jo yli 10-vuotta sitten ollessamme perhekuntoutuksessa, joka oli tuolloin nepsy-perheiden tukimuotona. Pauliinalla onkin rautainen ammattitaito juuri neuroepätyypillisten lasten- ja nuorten haasteiden ymmärtäjänä ja auttajana sekä perheiden tukijana. Tuo kuntoutus oli perheemme elämän käännekohta.

Myöhemmin Pauliina on toiminut myös terapeuttina perheemme jäsenelle. Pauliinan tapa kuunnella, tukea, auttaa ja vahvistaa elämän haasteissa, on ollut todella merkittävässä roolissa niin että vaikeista ajoista on päästy eteenpäin. Erityisesti Pauliinan ratkaisukeskeinen ja positiivisuutta vahvistava työskentelytapa on ollut hyvin voimaannuttava.

Suosittelen lämpimästi Pauliinaa terapeuttina kaikille, mutta aivan erityisesti henkilöille joilla on itsellä tai lähipiirissä neuroepätyypillisiä piirteitä.

Neuromoninaisen lapsen vanhempi

Olen ikuisesti kiitollinen siitä, miten lämpimästi ja empaattisesti olet kohdannut minut. Saat helposti kiinni siitä, mitä tarkoitan ja kanssasi työskentely on tarjonnut suurta apua 💕

Nainen
30 vuotta